VirtueMart Login

Jani, Helsinki

Hei, olen Jani Toivola Helsingistä.

Tilasin (1teethwhitening.com) hiljattain valkaisupaketti 35%. En ollut aikaisemmin kokeillut hampaiden valkaisua ja olinkin hieman epäileväinen näiden valkaisujen todellisen toimivuuden suhteen. Päätin kuitenkin kokeilla, koska hinta oli suhteellisen edullinen ja hampaani olivat likaisen ja kellertävän näköiset. Toisin sanottuna minulla ei ollut paljon menetettävää.

Käsittelyn tekeminen oli oikeastaan yllättävänkin helppoa. Tein käsittelyt mukana tulleiden suomenkielisten ohjeiden mukaan ja lopputulos oli hämmästyttävän valkoinen! Täytyy kyllä myöntää etten uskonut todellakaan näin selkeisiin tuloksiin. Hampaani ovat käytännössä täysin uudet ja ihan naurettavan pienellä investoinnilla. Useat ihmiset ovat jopa huomautelleet hampaistani ja kyselleet miten olen saanut ne noin valkoisiksi. Tämän seureuksena olen alkanut hymyilemäänkin enemmän ja itseluottamuksenikin on varmaan kasvanut. Voin suositella tätä kyllä aivan kaikille.